Vähän ajatuksiani kasvattamisesta...
Koirien kasvattamisesta ei ikinä opi kaikkea. Vaikka se on minulle elämäntapa ja opiskelen kasvattamisesta koko ajan, on uutta opittavaa enemmän, kuin ehdin oppia. On itselle uusia sukuja, linjoja, muita kasvattajia erilaisine ajatuksineen, tietokantoja, sairauksia, genetiikkaa, epigenetiikkaa, laskentakaavoja, tekniikoita, historiaa, eri maita ja niiden tapoja, ruokintaa ja sen vaikutuksia - kaikkea mielenkiintoista. Opettelen siis koko ajan ja väillä törmään mullistaviinkin asioihin, jotka laittavat pohtimaan asioita uudelta kantilta. Tieto lisää tuskaa, on sekin valitettavan totta. Mitä enemmän tiedän, sitä ahtaammalla tunnen olevani jalostusvalintojeni suhteen. Mutta toisaalta, olen saanut aikaan mieleisiäni collieita. Olen valinnut sukuja, joihin luotan ja välillä varovaisesti kokeilen lisätä mukaan jotain uutta. Osaa suvuista olen tarkoituksella vältellyt, jotta tulevaisuudessakin olisi jotain "uutta", jota lisätä jalostusohjelmaan tarpeen vaatiessa.
Omasta mielestäni se tunne, kun pentulaatikossa tuhisee jotain upeata, on paras tunne maailmassa ja saa taas jaksamaan ne unettomat yöt ja pohjattomat kulut ja loputtoman siivouksen, mitä ison koiramäärän ylläpitäminen tarkoittaa!
Alla on muutamia periaatteitani, joita noudatan kasvatustyössäni:
- Vaikka kasvatan rotukoiria, joiden jalostusta ohjaa rotumääritelmä, ovat luonne ja terveys aina etusijalla, kun teen jalostusvalintoja. Harrastan intohimoisesti näyttelyitä, mutta mieluummin kuin kasvattaa kuvankauniin rotumääritelmän vertauskuvan, haluan kasvattaa collieita, jotka nauttivat elämästään ja rakastavat koirana olemista. Pyrin kasvattamaan collieita, jotka eivät kärsi pelkotiloista, eivät ole arkoja, aggressiivia tai stressiherkkiä. Haluan, että kasvattini ja niiden omistajat ovat tyytyväisiä. Itse haluan kotiini tietynlaisia collieita; iloisia, reippaita, mutta hyvähermoisia, kärsivällisiä ja lempeitä ja koiria, jotka rakastavat esiintymistä. En voi sietää komentelevia, räksyttäviä, teräviä, ylivilkkaita, resurssiaggressiivisia collieita, vaan valitsen aina ensin sen hyvähermoisen, lempeän itsevarman ja sosiaalisen koiran, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Tämä on kirkastunut vuosi vuodelta enemmän ja enemmän.
- En pyri tuottamaan paljon pentuja enkä tavoittele rahallista tuottoa kasvatustyölläni. Suurin osa pennuista jää omaan käyttöön ja sijoitukseen tutuille ihmisille. Jokunen saattaa aina päätyä myyntiinkin, mutta silloinkin valikoin ostajiksi ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita tekemään yhteistyötä ja jotka ymmärtävät jokaisen yksilön tärkeyden rotumme tulevaisuuden suhteen.
- En pyri luomaan omaa "tyyppiä" vaan pyrin tekemään yhdistelmiä, joilla on jokaisella tarkoitus. Pyrin tuottamaan materiaalia jatkoa varten, lähinnä omiin tarpeisiini ja rodun tulevaisuutta varten. Pyrin parantamaan luonteita jatkuvasti ja kasvattamaan toimintakykyisiä ja itsevarmoja collieita. Vaikka olen näyttelyharrastaja olen kuitenkin pohjmmiltani PK-harrastaja ja kasvatustyössäni pyrin aina kasvattamaan koiria, joiden kanssa voisi kisata PK-lajeissa, PEKO-lajeissa, paimennuksessa (toki muissakin lajeissa) JA myös näyttelyissä.
- Terveyden ja luonteen lisäksi paimenkoiran rakenne on itselleni lähellä sydäntä. Collien kuuluu olla korkeuttaan hieman pidempi, hyvin kulmautunut, sillä tulee olla hyvä etuosa; viisto lapa, pitkä ja viisto olkavarsi, hyvä eturinta, syvä ja riittävän pitkä rintakehä ja sen lanneosan tulee olla vahva ja tiivis ja lantion pitkä ja viisto. Raajaluuston tulee olla vahva ja tassujen kiinteät. Koiran kuuluu olla lihaksikas ja sen kuuluu saada paljon liikuntaa. Leveä reisi, matala ja voimakas kinner, vahvat ranteet, välikämmenet ja varpaat kestävät kovaakin käyttöä. Yhdensuuntaiset pään linjat, täysi hampaisto, suuret ja voimakkaat hampaat, leveä purenta ja vahva alaleuka ovat tärkeät koiralle ja sen hyvinvoinnille. Pienet, hyvin asettuneet ja 1/3 taipuneet korvat ovat tavoitteitani, samoin suloinen ilme, tummat, mantelinmuotoiset silmät, karkea, suora karvapeite ja hyvä väri. Kaikkea ei tietenkään voi saavuttaa joka kerta, olisihan se liian helppoa. Kauniiden blue merlejen kasvattaminen on minulle se suuri, kiehtova haaste, vaikka se välillä tuntuu taistelulta tuulimyllyjä vastaan.
- Kaikkien koirien ei tarvitse lisääntyä. Mielestäni jalostusmateriaalia pitää olla riittävästi, jotta karsintaa pystyy oikeasti tekemään. Jos jonkin linjan jatkuminen on kiinni yhdestä koirasta, tulee houkutus käyttää ongelmallistakin koiraa. Parempi on tilanne, jossa valittavana on kaksi samansukuista koiraa, joista valita se parempi. Pyrkimyksenäni onkin jättää pentueista aina useampi pentu joko itselle tai sijoitukseen, jotta jatkojalostuksessa on enemmän valinnanvaraa. Olen jättänyt käyttämättä sijoituskoiria monistakin syistä; pienikin hermostuneisuus, arkuudet, stressiherkkyydestä johtuvat mahaongelmat, rakenteen puutteet. Valitettavasti puolestaan PEVISA-rajoitukset ovat estäneet useasti muuten upealuonteisen yksilön jalostuskäytön. Joskus syyksi riittää vain se, että en koe riittävän suurta motivaatiota pennuttaa tiettyä koiraa, vaikkapa siksi, että en ole löytänyt sille täydellisesti sopivaa urosta. Pennuttaminen vaatii kuukausien sitotutumisen minulta ja myös perheeltäni, aina siihen ei ole pakottavaa tarvetta.
- Elinvoimaa tulee vaalia. Elinvoima käsittää luonteen, terveyden ja sukupuolivietin. Jalostuskoiralla tulee olla kyky ja halu lisääntyä ja sen tulee hoitaa pentunsa itsenäisesti. Tämä ei tarkoita, että yksin, sillä olen paljon pentulaatikossa ensimmäisistä päivistä alkaen. Olen ollut siinä onnellisessa tilanteessa, että olen saanut tutustua moniin eri sukuisiin koiriin ja oppinut arvostamaan vakaata, hoivaviettistä, helposti astutettavaa narttua yli kaiken muun. Karsin jalostuksesta kivespuutoksia jättäneet koirat, myös sen sukuiset nartut, sillä ne ovat ongelmallisia jatkon kannalta. Huono spermanlaatu samoin on syy jättää joku käyttämättä. On kuitenkin muistettava, että osa näistäkin voi olla hankittuja ominaisuuksia ja syyt kannattaa selvittää.
- Mikäli nartulla on ollut jo 2 pentuetta, mietin todella tarkkaan ovatko jälkeläiset olleet niin hyviä, että narttu kannattaa pennuttaa vielä kolmannen kerran. Pennuttaminen on rankkaa kaikille osapuolille ja riskit lisääntyvät iän myötä, ne on aina punnittava tarkkaan.
- Pyrin välttämään urosten liikakäyttöä. Vältäni "muotiuroksia", vaan valitsen mieluummin vähemmän käytetyn uroksen, jolla ei ennestään ole useita pentueita. Pyrin valitsemaan tiettyjä sukuja, jotka sopivat omilleni, jotta en tulisi sekoittaneeksi kaikkea keskenään. Kokemuksen myötä olen oppinut luottamaan enemmän omaan mielipiteeseeni, tosin käyn jalostusvalintojani läpi usein muutaman luottohenkilöni kanssa. Samoin sijoitusnarttujen omistajien kanssa mietimme yleensä yhdessä eri vaihtoehtoja, sillä haluan että sijoitusnarttuni omistaja on myös motivoitunut saamaan pentueen aikaan.
- Olen mieltynyt moniin eri "tyyppeihin" collieissa. Pidän brittiläisestä söpöstä ilmeestä ja vahvasta luustosta, mutta kropaltaan pidän enemmän amerikkalaisen collien ryhdikkyydestä ja vahvuudesta. Skandinaavisen tyypin pään kiila ja pitkä kaula miellyttävät silmääni. Luonteissa on ollut yllättävän vähän eroja eri tyyppien välillä niissä koirissa, joita olen oppinut tuntemaan; saalisviettiä, taistelunhalua ja toimintakykyä löytyy kaikilta suunnilta, joistain suvuista. Huomaankin hakevani jalostusvalinnoissani näitä kolmea; brittisukuisille vähän jenkkiä, klassiselle vähän brittiä ja kun saan sopivan kombinaation aikaiseksi pidätän hengitystäni... Luontoäiti hoitaa kyllä oman osuutensa ja "pyrkii aina keskinkertaisuuteen", kuten viisaat ovat minulle kertoneet.
- Käytän jalostukseen vain terveluustoisia koiria; terveet lonkat, kyynärät, selkä, hampaat ja purenta ovat tärkeitä jalostusohjelmassani. Mitään vikoja ei toki 100% varmuudella voi välttää, mutta teen kaikkeni, etten lisäisi niitä rodussamme. Olen virallisten PEVISA-tutkimusten lisäksi selkäkuvauttanut kaikki jalostuskoirani vuodesta 2014 alkaen, vaikka en aina virallista niitä Kennelliitossa; ison lauman yksinhuoltajana joutuu tekemään tiukkaa karsintaa kulujen suhteen. Kaikista on kuvat kuitenkin olemassa koko rangan osalta ja onnekseni selät ovat olleet enimmäkseen terveitä, joitain lieviä muutoksia lukuunottamatta. Lieville vioille täytyy löytää kuvattu, terve partneri.
- Pyrin geenitestaamaan kaikki jalostuskoirani mm. DM:n osalta. Pyrin aiempaa enemmän parantamaan myös silmäterveyttä, sillä laajat colobomat ja ablaatiot eivät ole koiralle ja omistajalle kivoja.
- Jalostuskoiran tulee olla kaikilta osin terve. En käytä mahaongelmaisia, iho-ongelmaisia, allergisia, stressaantuneita, tulehdusherkkiä tai muuoin sairaita tai oireilevia koiria jalostukseen. Jalostuskoirillani on terveet hampaat, ikenet ja limakalvot ja ne ruokitaan monipuolisesti ja mahdollisimman lajityypillisesti, jotta ne olisivat mahdollisimman terveitä ja niillä olisi hyvä vastustuskyky ja stressinsietokyky, joita tarvitaan isossa sekalaumassa elämiseen.
- Tiedon karttuessa olen alkanut ymmärtää paremmin myös jalostusuroksesta huolehtimisen tärkeyttä. Normaali "koiran elämä" ei välttämättä riitä vaan sen lisäksi on huolehdittava siittiöiden säilymisestä: koiran terveys, hampaiden kunto, ruokinnan monipuolisuus ovat kaiken a ja o, mutta lisäksi on huolehdittava siitä, että kivesten lämpötila ei nouse tai laske liikaa esim. föönatessa, auringonpaisteella tai pakkasella. Siittiöt on tutkittava tietyin väliajoin ja urosta on opetettava nuoresta alkaen siitosuroksena olemiseen ja käsittelyyn. Astumisissa tulee huolehtia uroksen hyvinvoinnista ja varmistuttava, että sille tuotava narttu on oikeilla päivillä ja auki, jotta astutus voi onnistua. Jalostururoksen lihaskunto, paino, terveys ja etenkin ruokinta on pidettävä jatkuvasti kunnossa.
- Panostan narttujen kantoaikaan jo paljon ennen astutuksen ajankohtaisuutta. Koiran paino, monipuolinen ruokinta, suun terveys, loishäädöt pyrin pitämään ajan tasalla jatkuvasti, mutta erityisesti ennen astutusta aloitan tehokkaamman ohjelman niiden suhteen; luonnonmukaiset E- ja B-vitamiinit lisätään vielä useammin normaaliin ruokavalioon. Normaaliin ruokavalioon lisään vielä normaalia enemmän lihaa, kananmunia ja sisäelimiä buustaamaan elimistön kuntoa. Astutettavan nartun pidän mieluummin aavistuksen liian lihavana, kuin liian laihana. Lihaskunto on kuitenkin kaiken a ja o ja lenkit metsässä tekevät kaikille hyvää.
- Uskon, että lajityypillinen ravinto on koiran hyvinvoinnin ja elinvoiman tärkein asia. Siksi olen itse opiskellut paljon aiheesta ja mitä enemmän aiheesta opin, sitä enemmän ymmärrän sen tärkeyttä. Epigenetiikka on suhteellisen uusi tieteenala, joka pikku hiljaa auttaa meitä ymmärtämään paremmin niin itseämme kuin koiriamme. Tutustu vaikkapa tähän artikkeliin ja Pottengerin kissakokeisiin ja voit varmasti nähdä paljon yhtäläisyyksiä nykyajan koiranjalostuksen haasteisiin, lisääntyviin autoimmuunisairauksiin ja iho-ongelmiin! Koiran EI KUULU syödä teollisesti valmistettua rehua, josta kaikki elävät organismit on tapettu! Aivan kuten ihmisenkään ei kuulu syödä McDonald'silla joka päivä.
- Astutetut nartut saavat meillä erityiskohtelua. Ne muuttavat meillä yläkertaan, "norsunluutorniin", mikä on kaikkien koirien lempipaikka meillä. Sängyn päällä köllöttely kuuluu silloin etuoikeuksiin ja yhteiset hellittelyhetket ovat terapiaa niin koiralle kuin kasvattajallekin. Uskon nimittäin vahvasti siihen, että nartun mielihyvähormonit edistävät onnistunutta tiineyttä ja synnytystä. Nartulla on luonnostaan tarve rauhoittua ja vetäytyä omaan rauhaansa, kun se on kantava. Haluan tukea tätä kaikin tavoin. Adrenaliini on "myrkkyä" tiineydelle ja pyrin kantoaikana pitämään nartun mahdollisimman vapaana elimistön stressistä. Tämä koskee myös ns. positiivista stressiä, joka syntyy liian innostavista leikeistä, treenaamisesta tai lauman kanssa leikkimisestä. Kantavat nartut ulkoilevat pääasiassa minun kanssani kahdestaan.
- Pentueet syntyvät makuuhuoneessani. Vietän kaiken kotonaoloaikani pentujen kanssa ensimmäiset kaksi viikkoa, jotta ne leimautuisivat minuun ja ihmisiin mahdollisimman hyvin. Nostelen, silittelen ja kääntelen pentuja ja hieron niitä (ja emää), jotta ne tottuisivat kaikenlaiseen käsittelyyn ja leimautuisivat ihmiseen. Kun silmät aukeavat ja nartulle sopii, muukin perheeni alkaa osallistua pentujen sylittelyyn.
- Pennut viettävät ensimmäiset 4 viikkoa emänsä kanssa rauhassa yläkerrassa, enkä päästä sinne vieraita. Huoneessa on onneksi riittävästi tilaa myös kunnolliselle pentuaitaukselle, kunnes 12 m² alkaa käydä pieneksi ja pienet haluavat alkaa tutustua muuhun huoneeseen. Noin 4 viikon ikäisenä pennut muuttavat päivisin alakertaan ja keittiöön, josta alkaa maailman valloitus huone kerrallaan. Ulkoilemaan päästään seuraavaksi ja lopulta 6-7-viikkoisena käytössä on koko ½ hehtaarin piha. Pennut viettävät meillä paljon aikaa ulkona ja saavat samalla paljon virikkeitä ja liikuntaa. Kesällä vietetään ulkona pitkiäkin aikoja, talviaikaan lyhyitä aikoja kerrallaan, mutta usein. Käymme autoilemassa "mummolassa", siruttajalla, silmätarkissa ja metsälenkeillä, jotta pennut tottuisivat autoilemiseen. Tykkään myös valokuvata pentuja eri tilanteissa, joskus lähdetään johonkin kivaan paikkaan ihan vain leikkimään ja ottamaan valokuvia.
- Pennut tottuvat meillä normaalin elämän ääniin, ehkä vielä korostetun koviinkin, sillä minusta pentujen ei saa liiaksi tottua hiljaisuuteen. Kovatkin äänet ovat osa normaalia elämää ja niihin pitää tottua jo pienestä pitäen. Collie on rauhaa rakastava rotu ja sitä on syytä sosiaalistaa myös koviin ääniin.
- Vieraita meillä alkaa käydä samoihin aikoihin, kun pennut siirtyvät alakertaan ja oman porukan lisäksi työkaverit, ystävät ja sukulaiset käyvät pentuja palluttelemassa. Samalla kutsun käymään tulevia pennunostajia, jotka haluan oppia tuntemaan ennen kuin se oma pentu on vielä edes syntynyt.
- En ylläpidä varauslistaa, vaan kartoitan kotiehdokkaista aina kullekin pennulle sopivimman kodin. Tapaan aina kotiehdokkaat ennen kuin pentuja on edes vielä maailmassa, sillä haluan oppia tuntemaan pentujen tulevat omistajat. Minulle on myös tärkeätä, että kotiehdokkaat tapaavat koiriani ja näkevät olosuhteet, joissa pennut kasvavat. Näin molemmilla osapuolilla on aikaa harkita. Minulle molemminpuolinen luottamus on kaiken a ja o ja valitsen kasvateilleni omistajat, joiden kanssa haluan olla tekemisissä ja joita haluan kutsua kotiini jatkossakin. Minulle kasvatinomistajat ovat "sukulaisia", jotka saan itse valita.
- Kasvattaja ei pärjää ilman taustatukea. Perhe, kasvatinomistajat, ystävät, työkaverit, kollegat ovat kaikki tärkeitä. Monista kasvatinomistajista on tullut ystäviä - tai ystävistä kasvatinomistajia. Yhteiset näyttelyreissut ovat olleet huikeita! Omasta jaksamisestakin täytyy huolehtia, sillä kasvattajana pyrin päivittäin olemaan myös tukena ja apuna kasvatinomistajille. Välillä tuntuu, että elämä pyörii täysin koirien ympärillä. Koiralauman ja "kennelin" omistaminen on täyttä työtä, siinä ollaan talkoissa aamusta iltaan! Vielä kuitenkin teen sitä innolla.
- Parasta kasvattamisessa ovat ihanat kasvatinomistajat! Huomaavaiset, ymmärtäväiset, koiristaan hyvin huolehtivat ja toisiaan tukevat! Heitä ilman ei tästä tulisi mitään! Alla kuvia CO-kasvattajaluokista, pentuetapaamisista, kennelpäiviltä ja muuten vain mahtavista kasvatinomistajistani!
Tässä muutamia ajatuksiani kasvattamisesta. Toivottavasti kysyt lisätietoja, jos jokin jäi askarruttamaan.
Breeding is teamwork!
Tämän tiimin kanssa olen itse saavuttanut monia unelmiani.
Niin totta on sanonta: Teamwork makes the dream work!
Näiden kasvatinomistajien ansiosta Crofter's Only on palkittu
SUOMEN VUODEN PK COLLIEKASVATTAJANA
jo kaksi kertaa, v. 2022 ja 2023 (kaikki lajit + terveys).
Kiitos kuuluu jokaiselle CO-koiran kodille!
Alla osasta eri tapahtumissa napsittuja kuvia, kaikki eivät suinkaan käy näyttelyissä eivätkä aina pääse pentuetapaamisiin tai kennelpäiville!
Tämän tiimin kanssa olen itse saavuttanut monia unelmiani.
Niin totta on sanonta: Teamwork makes the dream work!
Näiden kasvatinomistajien ansiosta Crofter's Only on palkittu
SUOMEN VUODEN PK COLLIEKASVATTAJANA
jo kaksi kertaa, v. 2022 ja 2023 (kaikki lajit + terveys).
Kiitos kuuluu jokaiselle CO-koiran kodille!
Alla osasta eri tapahtumissa napsittuja kuvia, kaikki eivät suinkaan käy näyttelyissä eivätkä aina pääse pentuetapaamisiin tai kennelpäiville!
Thanks to my dream team!