Ajatuksiani kasvattamisesta

Vähän ajatuksiani kasvattamisesta...

Koirien kasvattamisesta ei ikinä opi kaikkea. Vaikka se on minulle elämäntapa ja opiskelen kasvattamisesta koko ajan, on uutta opittavaa enemmän, kuin ehdin oppia. On itselle uusia sukuja, linjoja, muita kasvattajia erilaisine ajatuksineen, tietokantoja, sairauksia, genetiikkaa, tekniikoita, historiaa, ruokintaa ja sen vaikutuksia - kaikkea mielenkiintoista. Opettelen siis koko ajan ja väillä törmään mullistaviinkin asioihin, jotka laittavat pohtimaan asioita uudelta kantilta. Tieto lisää tuskaa, on sekin valitettavan totta. Mitä enemmän tiedän, sitä ahtaammalla tunnen olavani jalostusvalintojeni suhteen. Mutta toisaalta, olen saanut aikaan mieleisiäni collieita. Omasta mielestäni se tunne, kun pentulaatikossa tuhisee jotain upeaa, on paras tunne maailmassa ja saa taas jaksamaan ne unettomat yöt ja pohjattomat kulut ja loputtoman siivouksen, mitä ison koiramäärän ylläpitäminen tarkoittaa!

Alla on muutamia periaatteitani, joita noudatan kasvatustyössäni.

Vaikka kasvatan rotukoiria, joiden jalostusta ohjaa rotumääritelmä, ovat luonne ja terveys aina etusijalla, kun teen jalostusvalintoja. Haluan kasvattaa collieita, jotka eivät kärsi pelkotiloista, eivät ole arkoja, aggressiivia tai stressiherkkiä. Haluan, että kasvattini ja niiden omistajat ovat tyytyväisiä. Itse haluan kotiini tietynlaisia collieita; iloisia, reippaita, mutta myös kärsivällisiä ja rauhallisia. En voi sietää komentelevia, räksyttäviä, teräviä, ylivilkkaita, resurssiaggressiivisia koiria, vaan valitsen mieluummin hyvähermoisen, itsevarman ja sosiaalisen koiran, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Tämä on kirkastunut vuosi vuodelta enemmän ja enemmän.
En pyri tuottamaan ihmisille lemmikkejä enkä tavoittele tuottoa kasvatustyölläni. Suurin osa pennuista jää omaan käyttöön tutuille ihmisille. Jokunen saattaa aina päätyä myyntiinkin, mutta silloinkin valikoin ostajiksi ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita tekemään yhteistyötä ja jotka ymmärtävät jokaisen yksilön tärkeyden rotumme tulevaisuuden suhteen.
En pyri luomaan omaa "tyyppiä" vaan pyrin tekemään yhdistelmiä, joilla on jokaisella jokin tarkoitus. Pyrin tuottamaan materiaalia jatkoa varten, lähinnä omiin tarpeisiini ja rodun tulevaisuutta varten. Pyrin parantamaan luonteita jatkuvasti ja kasvattamaan toimintakykyisiä ja itsevarmoja collieita. Vaikka olenkin olosuhteiden pakosta näyttelyharrastaja olen kuitenkin pohjmmiltani PK-harrastaja ja kasvatustyössäni pyrin aina kasvattamaan koiria, joiden kanssa voisi kisata PK-lajeissa, paimennuksessa (toki muissakin lajeissa) JA näyttelyissä.
Terveyden ja luonteen lisäksi paimenkoiran rakenne on itselleni lähellä sydäntä. Collien kuuluu olla korkeuttaan hieman pidempi, hyvin kulmautunut, sillä tulee olla viisto lapa, pitkä ja viisto olkavarsi, hyvä eturinta, syvä rintakehä ja sen lanneosan tulee olla vahva ja tiivis ja lantion pitkä ja viisto. Raajaluuston tulee olla kestävä ja tassujen kiinteät. Yhdensuuntaiset pään linjat, täysi hampaisto, leveä purenta ja pienet hyvin taipuneet korvat ovat tavoitteitani, suloinen ilme ja tummat silmät ovat tavoiteltavat, samoin turkin laatu ja hyvä pohjaväri ovat tärkeitä. Kaikkea ei tietenkään voi saavuttaa joka kerta, olisihan se liian helppoa. Kauniiden blue merlejen kasvattaminen on minulle se suuri, kiehtova haaste, vaikka se välillä tuntuu taistelulta tuulimyllyjä vastaan.
Kaikkien koirien ei tarvitse lisääntyä. Katson, että jalostusmateriaalia pitää olla riittävästi, jotta karsintaa pystyy oikeasti tekemään. Jos jonkin linjan jatkuminen on kiinni yhdestä koirasta, tulee houkutus käyttää ongelmallistakin koiraa. Parempi olisi tilanne, jossa valittavana on kaksi samansukuista koiraa, joista valita se parempi. Pyrkimyksenäni onkin jättää pentueista aina useampi pentu joko itselle tai sijoitukseen, jotta jatkojalostuksessa on enemmän valinnanvaraa. Olen jättänyt käyttämättä sijoituskoiria useimmiten luonteen puutteiden takia; hermostuneisuus, arkuudet, niistä johtuvat mahaongelmat. Joskus syyksi riittää vain se, että en koe riittävän suurta motivaatiota pennuttaa tiettyä koiraa, vaikkapa siksi, että en ole löytänyt sille sopivaa urosta.
Elinvoimaa tulee vaalia. Elinvoima käsittää luonteen, terveyden ja sukupuolivietin. Jalostuskoiralla tulee olla kyky ja halu lisääntyä ilman auttamista ja sen tulee hoitaa pentunsa itsenäisesti. Tämä ei tarkoita, että yksin, sillä olen paljon pentulaatikossa ensimmäisistä päivistä alkaen. Olen ollut siinä onnellisessa tilanteessa, että olen saanut tutustua moniin eri sukuisiin koiriin ja oppinut arvostamaan vakaata, hoivaviettistä, helposti astutettavaa narttua yli kaiken muun. Pyrin karsimaan jalostuksesta kivespuutoksia jättäneet koirat, myös nartut, sillä ne ovat ongelmallisia jatkon kannalta. Huono spermanlaatu samoin on syy jättää joku käyttämättä.
Mikäli nartulla on ollut jo 2 pentuetta, mietin todella tarkkaan ovatko jälkeläiset olleet niin hyviä, että narttu kannattaa pennuttaa vielä uudelleen. Pennuttaminen on rankkaa kaikille osapuolille ja riskit lisääntyvät iän myötä, ne on aina punnittava tarkkaan.
Pyrin välttämään urosten liikakäyttöä. En suosi "muotiuroksia", vaan valitsen mieluummin vähemmän käytetyn uroksen, jolla ei ennestään ole kymmeniä pentueita. Pyrin valitsemaan tiettyjä sukuja, jotka sopivat omilleni, jotta en tulisi sekoittaneeksi kaikkea keskenään. Kokemuksen myötä olen oppinut luottamaan enemmän omaan mielipiteeseeni, tosin käyn jalostusvalintojani läpi usein muutaman luottohenkilöni kanssa. Samoin sijoitusnarttujen omistajien kanssa mietimma yleensä yhdessä eri vaihtoehtoja.
Olen mieltynyt moniin eri "tyyppeihin" collieissa. Pidän brittiläisestä söpöstä ilmeestä ja vahvasta luustosta, mutta kropaltaan pidän enemmän amerikkalaisen collien ryhdikkyydestä ja vahvuudesta. Skandinaavisen tyypin pään kiila ja pitkä kaula miellyttävät silmääni. Luonteissa on ollut yllättävän vähän eroja eri tyyppien välillä niissä koirissa, joita olen oppinut tuntemaan; saalisviettiä, taistelunhalua ja toimintakykyä löytyy kaikilta suunnilta. Huomaankin hakevani jalostusvalinnoissani näitä kolmea; brittisukuisille vähän jenkkiä, klassiselle vähän brittiä ja kun saan sopivan kombinaation aikaiseksi pidätän hengitystäni...
Käytän jalostukseen vain terveluustoisia koiria; terveet lonkat, kyynärät, selkä, hampaat ja purenta ovat tärkeitä jalostusohjelmassani. Mitään vikoja ei toki 100% varmuudella voi välttää, mutta teen kaikkeni, etten lisäisi niitä rodussamme. Olen virallisten PEVISA-tutkimusten lisäksi selkäkuvauttanut kaikki jalostuskoirani vuodesta 2014 alkaen, vaikka en aina virallsta niitä Kennelliitossa; ison lauman yksinhuoltajana joutuu tekemään tiukkaa karsintaa kulujen suhteen. Kaikista on kuvat kuitenkin olemassa koko rangan osalta ja onnekseni selät ovat olleet enimmäkseen terveitä, joitain lieviä muutoksia lukuunottamatta. Lieville vioille täytyy löytää kuvattu, terve partneri.
Pyrin geenitestaamaan kaikki jalostuskoirani mm. DM:n osalta. Pyrin aiempaa enemmän parantamaan myös silmäterveyttä, sillä laajat colobomat ja ablaatiot eivät ole koiralle kivoja.
Jalostuskoiran tulee olla kaikilta osin terve. En käytä mahaongelmaisia, iho-ongelmaisia, allergisia, tulehdusherkkiä tai muuoin sairaita tai oireilevia koiria jalostukseen. Jalostuskoirillani on terveet hampaat, ikenet ja limakalvot ja ne ruokitaan monipuolisesti ja mahdollisimman lajityypillisesti, jotta ne olisivat mahdollisimman terveitä ja niilläolisi hyvä vastustuskyky ja stressinsietokyky, joita tarvitaan isossa sekalaumassa elämiseen.
Tiedon karttuessa olen alkanut ymmärtää paremmin myös jalostusuroksesta huolehtimisen tärkeydestä. Normaali "koiran elämä" ei välttämättä riitä vaan sen lisäksi on huolehdittava siittiöiden säilymisestä: koiran terveys, hampaiden kunto, ruokinnan monipuolisuus ovat kaiken a ja o, mutta lisäksi on huolehdittaa siitä, että kivesten lämpötila ei nouse tai laske liikaa esim. föönatessa, auringonpaisteella tai pakkasella. Siittiöt on tutkittava tietyin väliajoin ja urosta on opetettava nuoresta alkaen siitosuroksena olemiseen ja käsittelyyn. Astumisissa tulee huolehtia uroksen hyvinvoinnista ja varmistuttava, että sille tuotava narttu on oikeilla päivillä ja auki, jotta astutus voi onnistua. Jalostururoksen lihaskunto, paino ja terveys on pidettävä jatkuvasti kunnossa.
Panostan narttujen kantoaikaan jo paljon ennen astutuksen ajankohtaisuutta. Koiran paino, monipuolinen ruokinta, suun terveys, loishäädöt pyrin pitämään ajan tasalla jatkuvasti, mutta erityisesti ennen astutusta aloitan tehokkaamman ohjelman niiden suhteen; luonnonmukaiset E- ja B-vitamiinit lisätään vielä useammin normaaliin ruokavalioon. Normaaliin ruokavalioon lisään vielä normaalia enemmän lihaa, kalaa ja sisäelimiä buustaamaan elimistön kuntoa. Astutettavan nartun pidän mieluummin aavistuksen liian lihavana, mieluummin kuin liian laihana. Lihaskunto on kuitenkin kaiken a ja o ja lenkit metsässä tekevät kaikille hyvää.
Astutetut nartut saavat muuttaa meillä yläkertaan, mikä on kaikkien koirien lempipaikka meillä. Sängyn päällä köllöttely kuuluu silloin etuoikeuksiin ja yhteiset hellittelyhetket ovat terapiaa niin koiralle kuin kasvattajallekin.
Pentueet syntyvät makuuhuoneessani. Vietän kaiken kotonaoloaikani pentujen kanssa ensimmäiset kaksi viikkoa, jotta ne leimautuisivat minuun ja ihmisiin mahdollisimman hyvin. Nostelen, silittelen ja kääntelen pentuja ja hieron niitä (ja emää), jotta ne tottuisivat kaikenlaiseen käsittelyyn. Kun silmät aukeavat, muukin perhe alkaa osallistua pentujen sylittelyyn.
Pennut viettävät ensimmäiset 4 viikkoa emänsä kanssa rauhassa yläkerrassa, enkä päästä sinne vieraita. Huoneessa on onneksi riittävästi tilaa kunnolliselle pentuaitaukselle, kunnes 12 m² alkaa käydä pieneksi ja pienet haluavat alkaa tutustua muuhun huoneeseen. Noin 4 viikon ikäisenä pennut muuttavat päivisin alakertaan ja keittiöön, josta alkaa maailman valloitus huone kerrallaan. Ulkoilemaan päästään seuraavaksi ja lopulta käytössä on koko ½ hehtaarin piha.
Pennut viettävät aikaa sisällä pian koko alakerrassa ja ulkona koko pihassa ja saavat samalla paljon virikkeitä ja liikuntaa. Käymme autoilemassa "mummolassa", siruttajalla, silmätarkissa ja metsälenkeillä, jotta pennut tottuisivat autoilemiseen. Tykkään myös valokuvata pentuja eri tilanteissa,joskus lähdetään johonkin kivaan paikkaan ihan vain leikkimään ja ottamaan valokuvia.
Pennut tottuvat meillä normaalin elämän ääniin, ehkä vielä korostetun koviinkin, sillä minusta pentujen tulee tottua kolinaan ja paukkeeseen osana normaalia elämää. Vieraita alkaa käydä samoihin aikoihin ja oman porukan lisäksi työkaverit, ystävät ja sukulaiset käyvät pentuja palluttelemassa. Samalla kutsun käymään tulevia pennunostajia, jotka haluan oppia tuntemaan ennen kuin se oma pentu on vielä edes syntynyt.
Kasvattaja ei pärjää ilman taustatukea. Perhe, kasvatinomistajat, ystävät, työkaverit, kollegat ovat kaikki tärkeitä. Monista kasvatinomistajista on tullut ystäviä - tai ystävistä kasvatinomistajia. Yhteiset näyttelyreissut ovat olleet huikeita!
Omasta jaksamisestakin täytyy huolehtia, sillä kasvattajana pyrin päivittäin olemaan myös tukena ja apuna kasvatinomistajille. Välillä tuntuu, että elämä pyörii täysin koirien ympärillä. Koiralauman ja "kennelin" omistaminen on täyttä työtä, siinä ollaan talkoissa aamusta iltaan! Vielä kuitenkin teen sitä innolla.
Parasta kasvattamisessa ovat ihanat kasvatinomistajat! Huomaavaiset, ymmärtäväiset ja toisiaan tukevat! Heitä ilman ei tästä tulisi mitään!

Tässä muutamia ajatuksiani kasvattamisesta. Toivottavasti kysyt lisätietoja, jos jokin jäi askarruttamaan.

Breeding is teamwork!

Through wind and snow, pouring rains and burning hot summerdays... together we stand!

Thanks to my dream team!